Voisimme estää sijaissynnytys-turismin

Voisimme estaa sijaissynnytystVoisimme estää sijaissynnytysturismin - Nordic Surrogacyurismin Nordic Surrogacy

Eduskuntaryhmien puheenjohtajilta vihreää valoa sijaissynnytyksen sallimiseksi Suomessa. Sijaissynnytys on monelle ainoa keino saada lapsi. Tällä hetkellä suomalaiset turvautuvat ulkomaalaisiin kohdunvuokraajiin.

Sijaissynnytys kiellettiin Suomessa vuonna 2007. Nyt lähes kaikki eduskuntaryhmien puheenjohtajat haluavat selvittää, voitaisiinko sijaissynnytys jälleen sallia Suomessa.

Yle Perjantai lähetti eduskuntaryhmien puheenjohtajille kolme kysymystä liittyen sijaissynnytyksen sallimiseen Suomessa. Yhdeksästä puheenjohtajasta kyselyyn vastasi kahdeksan. Vastaamatta jätti Liike Nytin Harry Harkimo.

Tällä hetkellä hedelmöityshoitolaki kieltää sijaissynnytyksen Suomessa. Ennen kieltävän lain säätämistä vuonna 2007 Suomessa syntyi useita lapsia sijaissynnytyksen avulla. Esimerkiksi Väestöliiton lapsettomuusklinikan toteuttamat sijaissynnytykset onnistuivat pääsääntöisesti hyvin.

Suomessa syntyy vuosittain tyttölapsia, joilta puuttuu synnynnäisesti kohtu. Lisäksi on nuoria naisia, joilta on jouduttu poistamaan kohtu jonkun sairauden, synnytyskomplikaation tai onnettomuuden takia.

Kyseessä on pieni potilasryhmä, mutta lapsen saaminen on heille yhtä tärkeää kuin muille pareille. Myös homopareille sijaissynnytys voi olla ainoa keino saada lapsi.

Nykymalli on johtanut siihen, että suomalaiset ovat turvautuneet ulkomaisiin sijaissynnytysjärjestelyihin.

“Voisimme estää sijaissynnytysturismin”

Yle Perjantain kyselyyn vastanneista eduskuntaryhmien puheenjohtajista kristillisdemokraattien Päivi Räsästä lukuun ottamatta kaikki kannattavat sitä, että sijaissynnytyksen salliminen pitäisi vähintäänkin selvittää.

Lue lisää täältä: https://yle.fi/uutiset/3-11116240

Lue myös: Hanki lapsi sijaissynnytyksen avulla Ukrainassa

 

Haluatko tulla vanhemmaksi?

Tarjoamme ilmaisen kuulemisen. Yhdessä tarkastelemme mahdollisuuksiasi, jotka perustuvat erityisiin olosuhteisiisi, jotta voimme luoda unelmiesi perheen. Me autamme sinua. Ota yhteyttä jo tänään!

Haluatko tulla vanhemmaksi?