Eduardo Afonso - Nordic Surrogacy

Eduardo Afonso, perustaja ja toimitusjohtaja

Hei! Olen Eduardo Afonso ja autan tulevia vanhempia varsinkin Ruotsissa valitsemaan sopivan kohteen ja ohjelman. Toimitusjohtajana vastaan kokonaisuudessaan Pohjoismaiden yrityksestämme.

Olen vanhempi Zeldalle ja Estherille, jotka syntyivät vuonna 2014 sijaissynnytyksellä Thaimaassa.

Päätin perustaa Nordic Surrogacyn, koska ymmärsin omien kokemuksien perusteella, että minulla oli upea mahdollisuus auttaa muita käymään läpi saman prosessin. Luotettava neuvonta laillisista ja säädellyistä kohteista on äärimmäisen tärkeää, kuten myös tulevien vanhempien opastaminen prosessiin liittyvissä käytännön asioissa.

Kulttuuriset haasteet ja kielimuurit hankaloittivat omaa polkuani vanhemmaksi. Sijaissynnytysprosessiin osallistuminen vieraassa maassa ei ollut helppoa. Estherin ja Zeldan syntymän jälkeen minun piti viettää Thaimaassa lähes neljä kuukautta. Sen lisäksi kotona Ruotsissa oli lainopillisia haasteita, jotka kestivät kuukausia kotiin palattuani.

Haluan auttaa uusia vanhemmiksi tulevia, joten teen koko ajan työtä pitääkseni yllä keskustelua sijaissynnytyksestä ja munasolun luovutuksesta poliitikkojen, järjestöjen ja median kanssa.

Matkani merkittävin opetus oli se, että vastaan tuleviin haasteisiin pitää suhtautua avoimesti, vaikka niitä voi harvoin ennakoida. Kaikkiin prosessiin vaiheisiin ja ihmisiin täytyy suhtautua nöyrästi, ja osallisiin täytyy luottaa.

Tärkein neuvoni sinulle tulevana vanhempana on pysyä kärsivällisenä, katsoa eteenpäin ja esittää kysymyksiä heti, jos olet vähänkin epävarma. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, niin kuin usein sanotaan. Kaikki kysymykset ovat oleellisia näin tärkeässä prosessissa, ja me olemme täällä vastaamassa niihin.


Jonas Sternulf-Gleditsch - Nordic Surrogacy

Jonas Sternulf-Gleditsch, vastuullinen neuvonantaja

Jonas vastaa Nordic Surrogacyn neuvonannosta ja osallistuu parhaillaan sijaissynnytysprosessiin Kolumbiassa yhdessä miehensä kanssa. Tapaat meistä ensimmäisenä Johanin, sillä hän avustaa sinua prosessin alkuvaiheissa, jolloin voit esittää kaikki kysymyksesi prosessista ja kartoitatte juuri sinun prosessisi edellytykset.

– Parasta työssäni on se, kun voin auttaa jotakuta löytämään oman polkunsa niin, että unelma lapsen saamisesta toteutuu. Varsinkin, jos joku on luullut sen ehkä olevan mahdotonta. Tiedän itse, kuinka paljon lasta voi kaivata, sillä olen kokenut saman. Olen aina halunnut saada monta lasta, ja se että olemme nyt matkalla kohti kahden lapsen saamista, tuntuu aivan mahtavalta. Osasyynä oli turvallinen olo ja luottamus prosessiin, kun päätin mieheni kanssa lähteä etenemään kohti sijaissynnytystä. Saman turvallisuuden tunteen haluan välittää myös muille tuleville vanhemmille, joita tapaan. Tämä ei ole mikään tavallinen työ tavallisessa yrityksessä. Olen jollekulle muulle tärkeä päivittäin, joten työni on sekä hauskaa että merkityksellistä.

Olet tervetullut ottamaan yhteyttä, niin sovimme maksuttomasta konsultaatiosta, jossa käymme yhdessä läpi sen, miltä oma polkusi voisi näyttää!


Fernando Vitorino - Nordic Surrogacy

Fernando Vitorino, Etelä-Euroopan aluejohtaja

Fernando on luonnontieteiden kandidaatti ja liiketoimintajohtamisen maisteri. Hän työskenteli 25 vuotta lääketeollisuudessa monikulttuurisessa ympäristössä. Hän on kahden kulttuurin kasvatti synnyttyään Portugalissa ja vartuttuaan Ranskassa ja osaa myös englantia sekä espanjaa.

Fernando ja hänen brasilialainen miehensä ovat kahden lapsen onnellisia isiä, ja lapset on saatu sijaissynnytyksellä sekä munasolun luovutuksella Yhdysvalloissa. He saivat ilokseen Thomasin vuonna 2017 sekä Gabrielan vuonna 2019.

Hänen oma inspiroiva ja menestyksekäs polkunsa isäksi tulemisessa sekä tekniset taidot auttavat Fernandoa työskentelemään intohimoisesti neuvoessaan ja avustaessaan pariskuntia tai yksilöitä, jotka haluaisivat seurata hänen jalanjälkiään perheen perustamisessa.


Andrea Bautista - Nordic Surrogacy

Andrea Bautista, koordinaattori Kolumbiassa

Olen Andrea Bautista, Nordic Surrogacyn koordinaattori Kolumbian Bogotássa.

Olen työskennellyt koko urani ajan asiakaskokemuksen parantamiseksi, joten olen erityisen empaattinen, ratkaisukeskeinen ja sitoutunut kaikkiin tapaamiini ihmisiin. Saan paljon iloa siitä, että voin seurata tulevia vanhempia heidän elämänsä onnellisimpina ja tärkeimpinä hetkinä, ja juuri se on työssäni parasta.

Työskentelen jatkuvasti tehdäkseni Bogotássa oleskelusta sujuvan ja unohtumattoman kokemuksen. Tarjoamme yhdessä muun työryhmän kanssa ammattimaisen kokemuksen, joka perustuu luottamukseen, turvallisuuteen ja yksityiskohtien huomioimiseen prosessin joka vaiheessa.


Luca Nicoló - Nordic Surrogacy

Luca Nicoló, Kolumbian ja Yhdysvaltojen koordinaattori

Olen Luca Nicolò, ja minulle on useiden vuosien kokemus ihmisten kanssa työskentelystä, sillä olen ollut töissä sekä kouluissa ja esikouluissa Ruotsissa niin pedagogina kuin koordinaattorina. Sekä lasten että aikuisten kanssa työskentely on kehittänyt empatiakykyäni sekä kykyä pyrkiä yhteisymmärrykseen. Pystyn samaistumaan siihen, kuinka tärkeää prosessissa on tuntea olonsa turvalliseksi, ja kykenen samaistumaan tunteisiin, joita matkan varrella voi syntyä.

Odotan innolla, että voin avustaa tulevia vanhempia turvallisesti prosessin läpi luottamuksellisesti ja hyvässä yhteistyössä.

Hain työtä Nordic Surrogacyn koordinaattorina, koska samaistun työryhmän konseptiin eli tahdonvastaisesti lapsettomien auttamiseen perheen muodostamiseksi turvallisella sijaissynnytysprosessilla, joka perustuu muun muassa omaan kokemukseeni ja rehtiin suhtautumiseen tuleviin vanhempiin. Ymmärrän, mitä tällainen polku tarkoittaa, ja koordinaattorina haluan lisätä turvallisuuden tunnetta luottamuksella ja hyvällä yhteistyöllä.

Joitakin vinkkejä sinulle tulevana vanhempana ovat nämä: keskustele avoimesti oman koordinaattorisi kanssa, ole kärsivällinen, nauti kyseisen matkan jokaisesta vaiheesta ja luota kaikkiin prosessiin osallistuviin.


Lisa Fredriksson - Nordic Surrogacy

Lisa Fredriksson, koordinaattori Kolumbiassa

Tunnen olevani onnekas saadessani olla osa Nordic Surrogacyn työryhmää. Saimme vuonna 2020 poikamme sijaissynnytysprosessissa Ukrainassa. Olen itse ollut prosessissa mukana, joten tiedän kuinka tärkeää on sekä tuntea olonsa turvalliseksi koko matkan ajan, ja tärkeitä ovat myös tunteet, joita prosessin aikana muodostuu.

Minulla on vuosien kokemus ihmisten parissa työskentelemisestä. Olen työskennellyt lastensairaalassa sekä sosiaalityössä kognitiivisena käyttäytymisterapeuttina (CBT). Ne ovat hyvä kokemusta, kun työskentelen roolissani koordinaattorisi.

Sijaissynnytysprosessiin osallistuminen on sekoitus monia ajatuksia ja tunteita. Paras neuvoni sinulle, joka olet lähtemässä omalle matkallesi, on olla nöyrä prosessin jokaisessa vaiheessa prosessin aikana ja uskaltaa uskoa sen onnistumiseen. Pidä huolta hyvästä vuorovaikutuksesta ja yhteydestä koordinaattoriisi. Uskalla esittää kysymyksiä ja muista, ettei “tyhmiä” kysymyksiä ole. Olen valmiina tukemaan ja neuvomaan koko prosessin ajan.


Lue lisää: Prosessi – kuinka sijaissynnytys toimii?

Lue lisää: Kuka ryhtyy sijaissynnyttäjäksi ja miksi?

Lue lisää: Munasolun luovutus ja munasolun luovuttaja

Lue lisää: Sijaissynnytys Yhdysvalloissa

Lue lisää: Sijaissynnytys Kolumbiassa

Lue lisää: Sijaissynnytys Georgiassa

Lue lisää: Sijaissynnytyksen kulut

Lue lisää: UKK – usein kysytyt kysymykset vastauksineen

Lue lisää: Lainopillinen ammattiapu sijaissynnytysprosessissa