- Hem
- Sijaissynnytys: Jouni sai lapsen tavalla, joka on Suomessa lailla kielletty
Sijaissynnytys: Jouni sai lapsen tavalla, joka on Suomessa lailla kielletty
”En laskenut, paljonko sijaissynnytys maksoi”
Suomalainen Jouni puolisoineen kävi läpi erityisen prosessin saadakseen lapsia.
– Kyllä minä itkin molemmilla kerroilla. Se oli uskomaton tunne, sanoo Jouni hymyillen ja tuudittaa käsivarsillaan viiden kuukauden ikäistä kuopustaan. Pian pienokainen nukahtaa päiväunille isän tuttua ääntä kuunnellen.
Sanoillaan Jouni viittaa niihin hetkiin, kun hän näki lapsensa ensimmäistä kertaa.
Jounin ja hänen puolisonsa tie lapsiperheeksi ei ole se tavanomaisin. Itseasiassa, Suomessa se ei olisi edes mahdollinen. Perheen kaksi lasta ovat syntyneet sijaissynnyttäjien avulla.
Kotimaassa tämä tie nousi pystyyn hedelmöityshoitolain muuttuessa vuonna 2007. Ennen sitä Väestöliitto oli organisoinut joitakin sijaissynnytyksiä lähinnä lähisukulaisten kesken. Sen jälkeen suomalaiset, jotka ovat halunneet käyttää perheenlisäyksen saamiseksi lainakohtua, ovat joutuneet turvautumaan ulkomaisten organisaatioiden apuun.
Sijaissynnytykset kiellettiin, koska niihin liittyy useita vaikeasti ratkaistavia eettisiä kysymyksiä kuten se, kuka kantaa riskin jos synnyttäjän terveys vaarantuu raskauden tai synnytyksen aikana, tai miten menetellään jos lapsen vanhemmat muuttavat mieltään eivätkä haluakaan ottaa vastaan syntyvää lasta.
– Käsittääkseni ajattelu perustui silloin siihen, että biologisen lapsen saamista ei voi pitää ihmisoikeutena. Ihmisoikeuksien julistuksessa määriteltyyn oikeuteen perustaa perhe ei sisälly oikeutta biologiseen jälkeläiseen, joka velvoittaisi julkista terveydenhuoltoa tai edes lainsäädäntöä järjestämään sellaista, selitti Eettisen neuvoston puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa viime vuonna Iltalehden haastattelussa.
Lue lisää täältä (www.iltalehti.fi)
Haluatko tulla vanhemmaksi?
Tarjoamme ilmaisen kuulemisen. Yhdessä tarkastelemme mahdollisuuksiasi, jotka perustuvat erityisiin olosuhteisiisi, jotta voimme luoda unelmiesi perheen. Me autamme sinua. Ota yhteyttä jo tänään!